keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Pedagoginen TVT-kahvila

Koulumme rexi päätti ottaa käyttöön pedagogiset kahvilat kerran kuussa, joissa koulutuksessa käyneet opettajat jakavat koulutuksessa saamaansa tietoa muillekin opettajille. Mahdollisesti johtuen innostuksestani tieto- ja viestintätekniikkaa kohtaan, minut laitettiin ensimmäiseksi kahvilan pitäjäksi ja aiheena tietysti TVT. Koska ennakkotietoa osallistujien tasosta ei tarkkaan ollut, tein suunnitelman Google Driven käytöstä yhteisöllisessä kirjoittamisessa. Lisäksi pistin korvan taakse Thinglinkin, jotta saan tarvittaessa eriytettyä lahjakkaille ;)

Aloitimme kahvilan niin, että jokainen osallistuja otti kannettavan tietokoneen, kahvit, pullat ja englannin lakua (kiitti rexi!). Annoin mahdollisuuden käyttää myös mahdollista taskussa piileskelevää älypuhelinta kannettavan rinnalla, mutta kukaan ei mahdollisuuteen tarttunut. Vielä...

Olin valmiiksi luonut meille Padlet-seinän ja muuntanut linkin seinälle bit.ly:ssä helpoksi. Padlet olikin uusi tuttavuus kaikille, mikä oli hyvä juttu ja koettiin hyödylliseksi.


Myös bit.ly tuli luontevasti esille niin Padlet-seinän osoitteen yhteydessä kuin Google docsin osoitteen kohdalla.


Ensimmäinen tehtävä oli Padlet-seinälle kirjoittaa, mihin kukanenkin käyttää Googlen Drivea.
 

Tämän jälkeen siirryttiin Driveen, jossa tarkasteltiin jakoasetuksia ja lopuksi testattiin yhdessä kirjoittamista.


Eriyttävänä tehtävänä yhdelle opettajalle annoin tutkia Thinglinkiä, mikä oli hänelle uusi juttu. Vilkaistiin sitä koko porukallakin pikaisesti, että kiinnostuneet voivat tutkia sitä vapaa-ajallaan lisää.

Aikaa oli valitettavan niukasti. Se näkyi myös keräämässäni palautteessa, jossa todettiin ajan olleen liian lyhyt. Innokkuutta asiaan olisi ollut suurimmalla osalla enemmänkin.

Palautteen keräsin Drivessa tekemälläni palautelomakkeella, josta myöhemmin lisää.



Kiitos TVT-kahvilaan osallistuneille. Palataan asiaan!

- Piituski -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!