keskiviikko 2. joulukuuta 2015

WordDive avuksi kielten opiskeluun

Sain mahdollisuuden kokeilla  WordDive-menetelmää lasteni englannin kielen opiskelussa. WordDive on vuonna 2010 julkistettu menetelmä kielten oppimiseen. Se on valittu Red Herring Europen top100 -listalle huhtikuussa 2015. Valinnan kannalta keskeinen asia oli, että 94 % kevään 2015 abiturienteista suositteli WordDiven kursseja. Lisäksi WordDive valittiin 5.11.2014 Suomen parhaaksi mobiilipalveluksi parhaana kielivähemmistölle suunnattuna, monikulttuurisuutta tukevana palveluna.


Omat kaksoseni ovat vasta peruskoulun kolmannella luokalla ja aloittivat elokuussa englannin opiskelun. Englantia on kaksi tuntia viikossa, joten marraskuun alussa WordDiven käytön alkaessa he olivat oppineet värit, jonkin verran numeroita ja muutaman fraasin. Käytimme WordDivea iPad-sovelluksena, mutta palvelua on mahdollista käyttää myös PC:llä. WordDive etenee tasoittain ja joka päivä on mahdollista saavuttaa useampia tasoja sen mukaan kauanko käyttää aikaa kielen opetteluun ja miten hyvin tehtävistä suoriutuu. Jos saavuttaa päätavoitteen päivälle, pääsee pelissä oleva ukko sukeltamaan (dive) korkeimmalta hyppylaudalta, mikä on erittäin toimiva juttu motivaation kohottajana kohta yhdeksän vuotiaille (ja miksei isommillekin). Kuvat ovat olleet lasten mielestä kivoja ja "erilaisia". Kuvan kohdalla joutuu miettimään ensin, että mitä sanaa tässä haetaan, jolloin sana jää lopulta paremmin mieleen. Lisäksi sanan voi kuunnella tarvittavan monta kertaa. Sanan rakentaminen helpoimmalla tasolla tapahtuu muutamasta osasta, mikä on hyvä alku. Muutaman kerran rakennettuaan sanan osista, pystyy sen jo rakentamaan yksittäisistä kirjaimista kokonaan. Kun tarpeeksi monta kertaa sana on mennyt oikein, sovellus ilmoittaa, että sana on opittu pysyvästi, jolloin sovellus tuo uuden sanan opittavaksi ja opittu sana poistuu opeteltavista. Sanoja on kerralla opittavana sopiva määrä, ei liikaa eikä liian vähän, että kävisi yksitoikkoiseksi. Sanojen yhteydessä tulee myös aina esimerkkilause, jossa juuri opeteltu sana on osana, mikä on selkeästi auttanut jo nyt lapsia lauseiden muodostuksessa (esim. sanajärjestys) ja ääntämisessä. Saan vanhempana itselleni raportin lasteni edistymisestä sähköpostiini, mikä on mielestäni mahtava juttu, koska en istu itse koko ajan vieressä (koska minun ei tarvitse, sovellus hoitaa opetuksen).



Lapset itse pitävät WordDivea todella mielekkäänä keinona oppia englantia ja he kokevat sanavarastonsa karttuneen, vaikkeivat ole mahdottomia määriä aikaa sovelluksen käyttöön käyttäneetkään. Näin aikuisen näkökulmasta olen havainnut sanavaraston kasvaneen huomattavasti ja ääntämisen parantuneen. Mielestäni melko hurja suoritus mobiilipalvelulta kuukauden käytön jälkeen, mutta kun oppi menee silmän, korvan ja käden kautta, niin en toisaalta ihmettele.



Voin siis lämpimästi suositella. WordDivella on tällä hetkellä mahdollista opetella 12 eri kieltä. WordDivea on mahdollista kokeilla  14 vuorokautta ilmaiseksi, jos haluat tutustua. Lisäksi meneillään on juuri nyt joulukampanja, jossa kurssit ovat 15% alennuksella. Vuoden kurssin saa jo reilusti alle 7 eurolla kuukaudessa! Mikä sen parempi lahja vaikkapa kummilapselle kuin kielitaito?!

Kannattaa siis tutustua. Josko itsekin vaikka kokeilisi jotain täysin uutta kieltä joululomalla... Olisiko se vaikka japania? :O Lupaan raportoida tuloksista :D

-Piituski-



* toteutettu yhteistyössä WordDive-palvelun kanssa


maanantai 2. marraskuuta 2015

Kertotaulujen harjoittelupeli

Tulipas väsättyä tällainenkin, kun värkättiin Scratchilla Innokkaan koulutuksessa.  Saa käyttää :)


- Piituski -

torstai 29. lokakuuta 2015

Koodausta ja robotiikkaa oppimassa taas

Tänään oltiin Rovaniemellä Innokkaan Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? -tapahtumassa. Oli aivan huippua päästä kokeilemaan Lego Mindstormseja.




Paljon uusia juttuja opittiin menestyksellä, josta todisteena alla oleva video pujottelevasta Lego-robotista. Varoitus: video sisältää innokkaita kiljahduksia ;)



Scratchiakin tuli taas treenattua ja löytyipä siitäkin paljon minulle uusia ominaisuuksia.

Tuhannet kiitokset järjestäjille ja Vinskille seurasta!

- Piituski -


torstai 15. lokakuuta 2015

Kirjoitelman korjaaminen Classroomissa


Olemme nyt kirjoittaneet Classroom-palvelussa muutaman tarinan. Olen tehnyt pohjan valmiiksi ja jakanut sen Classroomissa siten, että jokaiselle on tullut oma kopio.

Tällöin oppilaat kirjoittavat jokainen omaan tiedostoonsa, joka tallentuu heidän omaan Driveen. Kun kirjoitelma on valmis, he palauttavat sen minulle Palauta-napista. 

Aloitan tehtävien korjaamisen avaamalla oppilaan kirjoitelman. Heti ensimmäisenä vaihdan oikeaan yläkulmaan kohtaan "Muokkaus" vaihtoehdon "Ehdota" (vihreä laatikko kuvassa). Se tulee alasvetovalikkona, kun painaa kyseistä laatikkoa.


Tämän jälkeen alan lukea tekstiä, ja korjaan virheet. Korjaukset näkyvät tekstissä vihreällä ja jokaisesta korjauksesta tulee oikeaan marginaaliin laatikko, jossa lukee, millaista korjausta olen ehdottanut. Väkänen ja rasti ovat laatikossa sitä varten, että oppilas joko hyväksyy tai hylkää ehdotukseni, kun hän käy korjaukseni läpi.



Korjattu teksti näyttää tältä. Tekstissä on siis vihreällä ehdottamani korjaukset ja jokaisen korjausehdotuksen voi hyväksyä tai hylätä laatikosta oikealla reunalla.

Lopuksi voin jättää vielä kommenttia oppilaalle hänen työstään, kun poistun Docs-ikkunasta.


Viimeinen vaihe on mahdollinen arvosanan antaminen ja sen jälkeen klikkaan Palauta, jolloin tekstin muokkausoikeus siirtyy taas oppilaalle.


Olen tykännyt tästä tavasta todella paljon. Mielestäni on hyvä, että oppilaan täytyy käydä teksti läpi ja hyväksyä tai hylätä korjausehdotukseni. Ehkä hän näin oppii joka kerta jotakin uutta (ainakin olen omissa oppilaissani huomannut nopeaa kehitystä tällä tavalla). Lisäksi oppilaalle jää omaan Driveen korjattu ja viimeistelty teksti ilman punakynäsotkuja :)

Suosittelen kokeilemaan!

- Piituski -

(Ohjeessa käytetty kirjoitelma on oman poikani kirjoitelma)





maanantai 12. lokakuuta 2015

Tehtävän luominen Google Classroomiin

Aloitan tehtävän luomisen luokan Streamissa. Oikeasta alakulmasta löytyy vihreän pallon sisältä +, josta klikkaan.




Silloin avautuu alla näkyvä valikko.




Valitsen "Luo tehtävä".



Tämän jälkeen annan tehtävälle otsikon. Kuvaus on vapaaehtoinen.




Määritän palautuspäivän ja tallennan.

Tämän jälkeen klikkaan palautuspäivän alla näkyvää Driven kuvaketta, jolloin oma Driveni aukeaa.


Olen tehnyt valmiiksi Driveen Docs-tiedoston, johon olen liittänyt kuvan (Uusi -> Docs -> lisää -> kuva)




Valitsen Drivesta haluamani Docsin ja painan vasemmalta alhaalta Lisää.




Nyt valitsemani Docs-tiedosto näkyy tehtävänluontikentässä. Ennen tehtävän määrittämistä valitsen vielä alasvetovalikosta "Tee kopio jokaiselle opiskelijalle". Tällöin jokainen saa oman pohjan, johon kirjoittaa. 

Jos valitsisin "Opiskelijat voivat tarkastella tiedostoa", eivät he voisi muuta kuin katsoa kuvaa. Jos taas valitsisin "Opiskelijat voivat muokata tiedostoa", he kaikki kirjoittaisivat samaan pohjaan ja näkisivät kaikkien muiden kirjoitukset (tässä tapauksessa lopputulos olisi todennäköisesti sekasortoinen). Viimeinen toimii, jos kirjoitetaan esimerkiksi ryhmässä yhteisöllisesti tarinaa. Tällöin vain jokaiselle ryhmälle tulee luoda oma tehtävä.



Lopuksi painan Määritä, jolloin tehtävä ilmestyy oppilaiden streamiin ja he voivat alkaa tehdä tehtävää.

Tehtävä on helppo ja nopea tehdä, kun sen tekee muutaman kerran, ja oppii muistamaan tehtävän tekemisen vaiheet. Kannattaa siis tehdä ensin tehtäväpohja Driveen ja lisätä sen jälkeen tehtävä Classroomiin.

Kannattaa kokeilla, jos Classroom on käytössä koulullanne :)

- Piituski -

perjantai 9. lokakuuta 2015

Ipadit vihdoin!

Nyt on korkattu iPadien käyttö luokan kanssa. Aikansa kesti, että laitteet saatiin käyttökuntoon, mutta onhan ne nyt mukavat!

Vetaisin ihan minuutin varoajalla ne omaan luokkaan halukkaille testiin, kun sain ne käyttövalmiuteen. Aloitimme tekemällä Explain everything -ohjelmalla esittelyn itsestämme ystävyysluokallemme. Siinä opeteltiin ottamaan sovelluksessa kuva ja rajaamaan se, sekä kirjoittamaan itsestä muutamalla lauseella. Tämän jälkeen oppilaat tallensivat oman diansa kuvana ja nakkasivat sen minulle Airdropilla. Minä sitten keräsin diat peräkkäin EE:ssä. Seuraavaan kertaan jäi äänitys, eli jokainen äänittää vielä oman diansa kohdalle pienen esittelyn itsestään.



Mielenkiintoista oli se, että vain alle puolet porukasta oli halukkaita kokeilemaan iPadien käyttöä. Ehkä aihe ei ollut kaikkien mielestä innostava, joten odotan mielenkiinnolla seuraavaa juttua. Toki mobiililaitteiden käyttö on osalle oppilasta uusi juttu, joten tietynlaista arkuuttakin voi olla.

Matikkatalkoiden kautta saatu lisenssi 10Monkeys-matikkapeliin on ollut meillä käytössä läppäreillä nyt kolme viikkoa ja siitä ovat oppilaat tykänneet. Kertotauluja on hiottu viimeiseen asti. Lisäksi nyt latailin iPadeille 10 minutes a day times tables -sovelluksen, mitä ajattelin kokeilla ensi viikolla. Ainakin omille kolmasluokkalaisille kaksosilleni se on toiminut hyvin kertotaulujen harjoittelussa.

Viikonloppuja kaikille!

Piia


lauantai 5. syyskuuta 2015

Kuinka pääset Classroomiin kotona - video-ohje

Olemme ottaneet taas käyttöön Googlen Classroomin luokassani. Koska puolelle yhdysluokkani oppilaista (ja vanhemmista) palvelun käyttö on uusi juttu, tein videon, jolla opastetaan Classroomiin meneminen, siellä kirjoitustehtävän tekeminen ja tehtävän palauttaminen. Näin ollen toivon, että Classroomin käyttö kotonakin onnistuu.

Video on vapaasti myös teidän kaikkien käytettävissä, mutta huomioikaa, että sähköpostin kohdalla olen videolla opastanut käyttämään meidän kunnan sähköpostia.






- Piituski -